

KOKEMUKSET
"Kokemukseni kanavoiduista energiahoidoista on ollut positiivinen. Olen joka kerta rentoutunut niin hyvin, että olen lopulta nukahtanut. Oloni hoidon jälkeen on turvonnut ja uninen, mutta kuitenkin raukea.
On vaikea sanoa mitä mielessäni ja kehossani liikkuu hoidon aikana, sillä yritän olla ajattelematta sitä kaikkea ja päästää irti. Tunnen kuitenkin monesti kutinaa jalanpohjissani. Minun on aina ollut vaikea rentoutua ja keskittyä, mutta uskon hoitojen auttaneen niihin ja alituisiin ajatuksiini.
Hoidoissa olisi hyvä käydä useammin ja lyhyellä aikavälillä. Myös omat tuntemukset ja kokemukset vaikuttavat hoidon vahvuuteen ja vaikuttavuuteen. Suosittelen kaikkia kokeilemaan edes kerran!"
-Nainen, 23
"Kokeilin energiahoitoa ensimmäistä kertaa uteliaisuuttani. Olin kiinnostunut siitä, mitä vaikutuksia sillä mahdollisesti minulle on. Kokemus oli erittäin miellyttävä.
Olen käynyt hoidoissa säännöllisesti ja huomannut, kuinka jokainen hoitokerta on erilainen. Keho ottaa ja hoitaa aina sitä, mitä kulloinkin tarvitsee. Tunnen, että hoidot ovat tasapainottaneet ja puhdistaneet, ja yleensä hoidon jälkeen onkin erittäin kevyt olo ja toisten tunteet voi aistia vahvemmin. Hoidot vahvistavat yhteyttä omaan sisimpään.
Hoitotilanteet ovat aina harmonisia ja eteerisistä öljyistä on sekoitettu aina hoidettavalle sopiva tuoksu. Hoidon lopuksi on varattu aikaa hetkeen sopivallle juomalle ja hoidosta keskustelemiselle.
Suosittelen lämmöllä. :)"
-Nainen, 25
"Hektisessä arjessa tulee usein laiminlyötyä omaa henkistä ja fyysistä hyvinvointia.
Päätinkin siksi varata ajan energiahoitoon. Käyntikertani oli vasta toinen, mutta koin
mystisen hoidon korvia miellyttävine musiikkeineen ja eteeristen öljyjen tuoksuineen rauhoittavana, energisoivana ja vaikuttavan meditatiivisena kokemuksena.
Hoidon jälkeiset keskustelut toivat myös luottavaisen ja turvallisen olon, jonka
vaikutuksesta paluu arkeen suurine odotuksineen tuntui voimaannuttavalta.
Kiitos Ulrika. Täytyy käydä jatkossakin!"
-Nainen, 27
"Sun hoidosta se lähti liikkeelle, luoda elämästä itsesi näköistä. Tuo luomisvoima lisääntyy ja kohdentuu kokoajan eksponentiaalisesti ja siitä muistutetaan mua nyt joka tuutista.
Nyt tuntuu että ihan kun mua fyysisesti estettäisiin tekemästä sitä mikä on kuulumatta suunnitelmaan tai jokainen väärä tai edes epäselvä liike/suunta alkaa ahdistaa.
Ja vielä valtava halu katsoa nyt itseään silmiin, vastauksia tuntuu löytyvän sieltä.
Ihmeellisistä ihmeellisin päivä tänään"
-Mies, 36
Ulrika coached me through the most difficult time in my life, I was in a very dark place mentally. I tried to find meaning in it all, understand what is happening to me and why.
Ulrika always helped me see *my* light, always optimistic, encouraging. I felt her greatest skill was understanding exactly where I was mentally without me needing to explain, and knowing how to help me through.
After every conversation with her I always felt much better than I started. Eventualy I asked for weekly sessions and thats when I really started feeling I was getting back to myself.
Her skill as a clairvoyant is outstanding.
Her love and support made me feel powerful. At my lowest times she would say "you are a very strong person, you can do this". And I did.
Woman, 48
"Varasin ajan Ulrikalle tuttavan suosittelemana.
Tunsin olevani akuutissa shokkitilassa lapsuuteni kokemusten avautumisen myötä, kun astuin Ulrikan eteen.
Olin päättänyt parantua. Hänen vahva läsnäolo ja ymmärrys tilanteestani toi minulle turvallisen ja hyväksytyn olon, joten pystyin avaamaan itseni hoidolle täysin. Visuaalinen näky löi ällikällä, puhdistuin yhtäaikaisesti minulle pintaan nousseiden traumojen kanssa. Katsoin tapahtumia suoraan silmiin ja tunsin hengitykseni tuovan sisääni yhä kirkkaampaa valoa kivuliaan trauman päälle.
Kosketuksen voiman, energioiden virtauksien paranemisen, turvallisuudentunteen ja aistin Ulrikan sataprosenttisen läsnäolon, joten sain hoidosta kokonaisvaltaisen ja voimakkaan paranemiskokemuksen.
Ulrikan kanavoima puhe oli käänteentekevä iso edistysaskel toipumisessani. Oivalsin monta asiaa itsestäni ja Ulrikan ansiosta olen päässyt yhä syvemmälle omaan sydänkeskukseeni.
Ulrikan hoito on kuin retriitti, jossa paranee monilla eri tasoilla. Hän on parantaja, todellinen valotyöntekijä, selvännäkijä, mystinen upea nainen, jonka sisarellinen tuki on kaunista.
Suosittelen lämpimästi häntä auttajaksi matkallasi."
-Nainen, 53