ENERGEETTISEN HYGIENIAN MERKITYS
- Ulrika Hannula
- 21.4.
- 2 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 15.9.
No niin. On aikoja kun kaikki tuntuu seisovan paikallaan. Ja on aikoja kun tapahtuu niin paljon, että hyvä kun pysyy matkassa. Molemmat ovat ihania lahjoja ja oppaita omassa läsnäolossa.
Päivänä eräänä ajattelin energiahoitojen merkitystä. Pohdin pitkään onko energiahoito sanana linjassa itse tapahtuman kanssa. Sen kanssa, miten itse koen asian.
Suurimmalle osalle meidän energeettinen kokonaisuus on jo ihan mysteeri. Ajatellaan, että olemme vain lihaa, luita ja verta. Se mikä on ’todellista’ / koskettavissa, on totta. Ainostaan tämä fyysinen maailma. Osataan auttaa vaivaa kokonaisuuden sijaan.
Tunteet kuitenkin tunnemme, tunnistamme ja tunnustamme, vaikka niiden koskettaminen on mahdotonta. Vai mitä? Mitä ne sitten on? Energiaa? Sillä mysteerisesti tunnemme eri paikkojen&tilojen energioita, toisten ihmisten tunteita, tunnelmia, henkiä, enkeleitä jne… ja minusta tunteemme myös ohjaavat meitä. Olimme tästä tietoisesti tietoisia tai sitten tietämättömiä.
Mennemme metsään, urheilemaan tai eristäydymme yksinäisyyteen kun ahdistaa. Löytääksemme selkeyttä, puhdistamaan tunteemme. Kukin omalla tavallamme. Omassa tilassa se on helpompaa kuin joukossa.
Missä vaiheessa energiahoidot ovat tulleet viimeiseksi vaihtoehdoksi?
Energiahoito on energeettinen kylpy. Se edesauttaa tunteiden käsittelyä ja poistoa, tehden tilaa uuden virtaukseen. Auttaen meitä näkemään asiat uusista näkökulmista, astumaan uuteen, eheytymään, pysymään terveenä, tekemään uusia tietoisia valintoja. Pysymään omassa valossamme, voimassamme ja totuudessamme. Käymmehän suihkussa, kylvyssä tai saunassa kun fyysinen kehomme on likainen. Samalla tavalla energiakehomme kaipaa puhdistusta.
Ymmärrykseni mukaan energiakylvyt on loistavaa , ennaltaehkäisevää itsehoitoa. Kun tunteemme ovat tasapainossa kaikki kehomme, niin fyysinen kuin ne näkymättömät, ovat tasapainossa. Ja tällöin on helppo elää ja hengittää, elämän lahjan avautuessa aivan uusilla tavoilla. Ymmärryksen ja tietoisuuden vallitessa jokapäiväisessä elämässämme. Jokaisessa kohtaamisessa, jokaisessa ajatuksessa, puheessa, teoissa, tunteissa, luottamuksessa. Omassa luomisvoimassamme oleminen vahvistuu ja elämä aukeaa uusilla uskomattomilla tavoilla. Muistaen, että on tarpeetonta tietää etukäteen miten asiat tapahtuu (mieli/järki). Riittää, että luotamme siihen että kaikki tapahtuu meidän ja kokonaisuuden parhaaksi kun tunnemme mikä on meille mukavinta. Olemmehan kaikki yhtä. Eli hoitaessamme itseämme, autamme myös koko kokonaisuutta, kollektiivia.
Rakkaudella, ilolla ja kiitollisuudella,
Ulrika
💜
♾️
Rakkauden tilan vaalija




Kommentit