• Ulrika Hannula

MAHDOTON VAI MAHDOLLINEN?

Päivitetty: maalis 21

Elämme aikaa joka on kaikin puolin uusi ja tuntematon. Monet uskovat uhkaan, jopa tuhoon. Onneksi löytyy myös ihmisiä jotka uskovat, että nyt kaikki muuttuu parempaan. Ja että kaikki kääntyy hyväksi, ihmiskunnan ja Äiti Maan eduksi.

Useassa kanavoimassani tekstissä on puhuttu siitä kuinka valinta on meidän jokaisen. Siitä, että me voimme nyt valita haluammeko elää pelosta vai Rakkaudesta, mielestä vai sydämestä käsin. Monelle tämä voi kuulostaa utopistiselta. Itse olen kiitollinen joka päivä, että korona auttaa ihmisiä sukeltamaan omaan itseen ja omiin arvoihin.

Me olemme kaikki Rakkautta. Ja tuo Rakkaus on meissä jokaisessa. Ihan jokaisessa. Minunkin elämässä on ollut aika, jolloin olin uskomatta, saati muistamatta, koko asiaa. Mutta niin vaan elämä auttoi (herätti) minutkin muistamaan. (Se on sitten toinen tarina...) Mitä haluan sanoa on, että nyt on erinomainen hetki yhtyä tuohon Rakkauteen itsessä ja alkaa elää sitä kautta. Oman sydämen ja sen Rakkauden avulla. Luottaa omaan intuitioon ja tuntemuksiin, omaan kehoon. Alkaa uskoa pelkäämisen sijaan. Uskoa mihin? Rakkauteen ja sen viisauteen, sen parantavaan voimaan.

Tämä on tarkoittamatta sitä, että jättää kaiken ja aloittaa ’alusta’ täysin kylmästi ja kertaheitolla. Muutos tapahtuu aina luonnollisesti. Sitä luonnollisemmin mitä paremmin on yhteydessä omaan itseen, Rakkauteen. Muutos on jokaisella erilainen. Toiset saattavat kokea sen mahdottomana, toisille jo pelkkä ajatus muutoksesta on merkki uusista, ihanista mahdollisuuksista. Meitä on joka junaan, kuten tapaan sanoa.

Haluan muistuttaa, että mieli on valjastettavissa. Mielen tehtävä on auttaa toteutuksessa. Kuuntele sydäntäsi ja sitten on mahdollisuus valjastaa mieli työskentelyyn. NYT, valitseeko ajatella et jokin on mahdotonta tai mahdollista, ja mielesi alkaa syöttää sinulle siihen sopivia ratkaisuja. KAIKKI ON MAHDOLLISTA, jopa mahdottomassa. Joten kun ajatellaan että jokin on mahdotonta, puhuuko järkesi / pelkosi? Tai vastaavasti että kaikki on mahdollista, jolloin ajattelet Rakkaudesta / sydämestäsi käsin.

Vain ihminen rajoittaa itseään. Lapsena opitut ajatusmallit ja tavat, omat ja muiden uskomukset, ajatukset mahdottomuudesta, negatiivinen ajatus- tai toimintamalli jne. Voi olla jotain mitä on vain toistanyt elämässään ajatuksella ’näin on aina ollut’. Oletko koskaan ajatellut uskotko itse näihin tai että tuntuuko ne sinusta hyvälle? Saati mikä vaikutus niillä on elämääsi? Tai mitä sinä voit tehdä muuttaaksesi tarvittavan ollaksesi onnellinen? Ja elääksesi itsesi näköistä elämää. Sellaista, joka saa sielusi laulamaan ja sykkimään ilosta.


Omien ajatuksien tarkkailu on hyvä aloitus. Ajattelin näin, onko ajatus / tapa ajatella näin minun vai jonkun toisen? Miten tämä saa minut tuntemaan? Tekeekö se minut onnelliseksi? Jos se on tekemättä, mikä asiassa on resonoimatta kanssani? Mitä voin muuttaa / tehdä, että asia resonoi kanssani? Kaikki on mahdollista!


Esimerkkinä voin kertoa, että kun elämä oli ravistellut minut hereille, ’minä parkani’ halusi ensin kärvistellä, ihan koko rahalla. Kun sitten olin saanut siitä tarpeeksi, ymmärsin, että minun on hyvä tutkia jokaista ajatustani, kaikkea puhumaani ja tekemääni. Allekirjoitanko nämä, vai ovatko ne minun vai jonkun toisen. Jos ne on jonkun toisen, mitä minä sitten ajattelen, puhun, teen sielustasi? Että kaikki on linjassa sieluni, minun olemukseni kanssa. Varsin opettavaista hommaa! Ja voin kertoa, että samoilla linjoilla ollaan vieläkin. Sillä mieli on veijari, joka on hyvä valjastaa.

Suosittelen valjastamaan mielen mahdollisuuksille. Toiset sanoo, että taivas on rajana. Itse koen, että kun elää Rakkaudessa ja Rakkaudesta käsin, mahdollisuudet ovat rajattomat. Jokaisella sielulla on oma uniikki tehtävänsä. Ja jokaisen sielun tehtävä on yhtä arvokas. Samaan aikaan me kaikki olemme kokemassa Rakkautta sen kaikissa olomuodoissa. Olemmepa saaneet kokea Rakkaudettomuuttakin sen kaikissa olomuodoissa. Ja kun tietää mikä resonoi itsensä kanssa / tuntuu hyvälle, niin voi alkaa ajatella mitä kaikkia mahdollisuuksia on että voi entistä paremmin. Sinä osaat! Sinä pystyt! Sinä kykenet! Sillä minäkin onnistuin ja olen kovapäinen ja itsepäinen ;)


USKO MAHDOLLISUUKSIIN!

USKO RAKKAUTEEN!

USKO ITSEESI!

USKO ELÄMÄÄN!


Muutos on ainoa pysyvä asia jokaisen elämässä.

Kaikki kaikella Rakkaudella,


Ulrika


#kuudesulottuvuus #rakkaudenvälittäjä #kultainenaika #viidesulottuvuus #enkelihoito #energiahoito #regressiohoito #valmennus #voihyvin #henkinenvalmennus #etähoito #uusiaika #pyhäaika #muutosoletsinä #muutoslähteesinusta

54 katselukertaa0 kommenttia